sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

1/14/SBL Caramel Crunch

Ensimmäisenä Ponikorjaamon pöydälle Saksan baittilotista pääsi Caramel Crunch. Sen väritys on mielestäni tunkkainen, mutta pose on erinomainen seuraava kustomiani ajatellen. Harjakset ovat pörröiset, vaikkakin täyspitkät, kaikki maalaukset ovat kunnossa, mutta ponin väri on pahasti haalistunut. Pää on aivan eri värinen kuin muu keho. Tästä syystä ponilta lähtivät karvat ja se pääsee maalattavaksi. Pitää käväistä ensitilassa hankkimassa lisää värejä. Toteutusidea on hieman avoin. Luultavasti lähden kokeilemaan luonnonvalkoista pintaa, tai jotain muuta sävytettyä valkoista. Harjaksissa käytän mahdollisesti mustaa lisäväreillä.







Ponilla oli mukana tuo silkkinauha. Se ei ole alkuperäinen. MLP G1 Collector´s Inventory kirjan mukaan nauhan pitäisi olla vihreä. Kuvassa näkyvää hammasharjaa käytän ponin sisäpuolen putsaamiseen, sillä pystyy suhteellisen hyvin hinkkaamaan "jalkakäytävät".

Alimmassa kuvassa näkyy päättömän ratsun lisäksi huoltovälineitä. Mattoveitsi, jolla irroitellaan päitä, pihdit, jolla lähtee häntä ja taikasieni, joka on korvaamaton apu pintalian siivoamiseen. 

Ps. otsikossa tuo 1/14/SBL = eka poni neljästätoista Saksan baittilotissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti