lauantai 31. joulukuuta 2011

Ja vielä hieman joulutunnelmaa


Ostin itselleni hyvissä ajoin joululahjaksi G3 Candy Canen MIB. Joulun kunniaksi sain luvan avata paketin! Oi! Se oli hieno hetki. Uutuuden sileä poni, joka tuoksuu samalle kuin uusi Barbie! Voi ihanuus.

Tässä kuva meidän poniyhdistyksen pikkujouluista. Kolmen naisen poneja oli yhteensä 133. Ja meno sen mukaista. Alla tilanne ponien joulumarkkinoista.


perjantai 30. joulukuuta 2011

Jouluponin loimi


Poni oli alunperin huonohko Peachy. Halusin tehdä siitä joulumaisen, joten siksi käytin harjaksina huskyn karvasta tehtyä villalankaa ja maalasin sen harmaaksi. Valkoiset sukat ja piirto tulivat kuin itsestään. Pienenä yksityiskohtana maalasin sille myös kengät.
Joululoimi on irrotettava, jotta ponia voi seisottaa hyllyssä ympärivuoden. Tein sen punaisesta Fimosta.



Näköjään toistan itseäni...samat selitykset fimosta yms. näköjään aikaisemmassa postauksessani. Koita kestää.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Olen palannut

Vaati hienosäätöä, että pääsin takaisin ohjaksiin. Nyt pitäisi jälleen onnistua tämän blogin kuvittelu.

Tässä marraskuussa minulle tullut poni, jolla on melkoinen ruuhkatukka: hyväkuntoinen Braided Beauty. Tätä vihreää näkee hyvin (liiankin) harvoin poneilla. Mielestäni häntä saisi olla vaikka kokonaan vihreä, kun tuo miksaus näyttää niin sotkuiselta. Raidat eivät tule tarpeeksi selvästi esille. Ponin häntämekaniikka ei enää toimi, muuten on onneksi hyvässä kunnossa.


tiistai 6. joulukuuta 2011

Jouluponi



Tämän kuvan pitäisi olla tuossa ylhäällä, ei vaan ole. Enkä saa sitä siihen, mutta näköjään tähän saan sen jälkeen kun poistin kolme aikaisempaa fotoa.
Kuvassa tonttuilee neonspottinen ex-Peachy, josta tein "oikean ponin". Harjaksina on huskyn karvasta tehtyä villalankaa, maaleina Game Color. Pieni viehättävä yksityiskohta on hevosenkengät, jotka on maalattu hopealla. Kuvassa näkyvät vain ulkoreunoiltaan. Tänään tein ponille fimosta punaisen joululoimen. Laitan kuvan heti kun onnistun tekemään tarvittavat säädöt.

Siihen asti morjens.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Siis mitä!

Yritin lisätä äsken kuvia ja mulle tuli ilmoitus, että tallennustila on tullut täyteen.....?
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että tämä blogi loppui tähän?
Vaihtoehtona oli ostaa lisää tallennustilaa.