lauantai 24. marraskuuta 2012

Hasbro custom Up up and away

Ponikorjaamolla on taas ahkeroitu. JP teki tällaisen ihanuuden lapsuutensa lempiponista. Pohjana kehnokuntoinen Seashell. Maaleina Game Color ja harjaksissa Dollyhairin Pussycat.
TAF-poneista tulee hyvännäköisiä kustomeita, kun symbolipinta on niin laaja, että on helppo tehdä näyttävän näköistä jälkeä. Itsehän tein  Sweet Toothista oman version. Katso täältä.






maanantai 19. marraskuuta 2012

BonChavalje onnittelee Meriä!

Kyllä Night Gliderilla kelpaa, kun pääsi Suomen uuden huippumalli haussa -voittajan kätösille. :)
Hyvä Meri, sä oot huipuin!




sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Uutta MLP-tavaraa

On ollut hiljaisempi ponituskausi menossa. Kirppislöytöjä ei ole tullut eteen kovinkaan paljoa ja eBaykin on jäänyt vaille läsnäoloani viime aikoina. Mutta ihan nollalinjoilla ei kuitenkaan olla menty.



Kylpyammesettini sai täydennystä, kun ankka saapui postissa. Sunbeam ei ihan ymmärrä mihin sitä ankkaa kylpemisessä tarvitaa, joten se jäi ulkopuolelle toistaiseksi. Setistä puuttuu vielä saippuateline ja sininen tähdenmuotoinen pesusieni. 



Twirler lähti mukaani kirppikseltä. Mekanismi ei toimi, mutta muuten on hyvässä kunnossa. Häntä on jänskän ohut! Ehkä paksumpi ei jaksaisi pyöriä kunnolla. Twirler on suloinen, kun se näyttää ihan...hmmm.. leluponilta tuon avaimen ansiosta. 



Ponikorjaamon Eekoo teki löydön Fidalta! Kuin uusi! 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Italian ihanuus

Parisen viikkoa sitten minua odotti työpöydälläni tällainen porukka.


Rouva Kaikko oli tehnyt kirppiksillä löytöjä ja huokaisi nämä rassukat huostaani. Olin varsin iloinen Sundancesta, vaikka yleinen poni onkin, koska minulla ei sitä vielä ole. MUTTA porukan pommi oli Italy Sky Flyer!


Huokaus, miten kaunis se on! Minulla oli aikaisemmin vastaava honkkarina, mutta se oli makuuni liian räikeä. Tämä on ihanan haalea, mutta karvat ovat sähäkät. Pieni erhe on tuo katkennut sarvi, mutten ole sitä vielä lähtenyt korjaamaan. Fimollahan tuon paikkaisi. 


Italy Sky Flyerin silmät ovat siniset, symboli on hileetön ja keho vaalea. 


Tämä pose on yksi parhaista. Ylväs yksisarvinen. 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

BonChavalje ja huippumalliponi haussa

Baby Pocketin Afrikan matkan todellinen syy olikin Suomen huippumalli haussa kuvaukset, johon hän pääsi BonChavaljen työmatkan puitteissa.


Auringossa (?) haalistunut huippuponi ja huipputytöt



Ohjelmassakin nähty paikallisnaisten tanssi oli huisin hauska elämys. Harmi, että ohjelmassa ei kuultu naisten laulua eikä pilli-rumpumusiikkia. Se oli varsin eksoottista.



Ihana Lucy 15 v. Hän on yksi Fidan kummilapsiohjelmaan päässeistä Kivaan kylän lapsista. Hänen asenteensa elämään oli jotain sellaista mitä Suomessa harvoin tapaa. Niin nuori ja niin viisas, vaikka elämä on ollut rankkaa. Siitä huolimatta hän on kiitollinen kouluun pääsystään ja niistä mahdollisuuksista, mitä se hänelle tulevaisuuteen avaa. 


Nämä pienet koululaiset olivat hellyyttäviä! He kilpailivat parhaista paikoista kameran edessä. Ilo oli rajatonta kun he ottivat meidät koululla vastaan. 

Lue lisää reissusta kesäkuun postauksesta.

ps. katso stylistimme Claudia Cifun blogista lisää kuvia matkalta.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kuvaushaasteita

Morjens.
Nyt on pakko julistaa luova tauko blogin postauksien suhteen, koska kamerahaasteet kävivät liian suuriksi. Palaan asiaan heti kuin vain mahdollista. Siihen asti Milky Way (kuva mylittlewikistä) tanssikoon teille viihdykkeeksi.


torstai 20. syyskuuta 2012

Mikäpä pollelle karvaksi?

Olen tekemässä kahta kustomia: Milky Wayta ja Ice Crystalia. MUTTA. En löydä varmaa tietoa niiden harjaksien valkoisista sävyistä.
Jossain oli info, että MW:n valkoinen on marshmallow, mutta se on aivan liian keltaista, kun vertaa alkuperäiseen Linnunrataan.
Sen tiedän, että sen sininen raita on water nixie ja IC:n vihrulainen on lucky clover.

Ken tietää, se kertokoon.

Abua.



Vaikka konilla on suunta hukassa, on siitä tulossa komea orhi. 



maanantai 17. syyskuuta 2012

34. lukija!

Badaa! Ja sen kunniaksi ilotulitusta! Kun 40 lukijaa tulee täyteen, BonCha arpoo jotakin ponimaisen söpöä kaikkien kirjautuneiden lukijoiden kesken.



Nämä laadukkaat fotot on ilotulituksen SM-kisojen vip-bileistä. Ihan idioottina jätin ponin kotiin, joten en kykene tekemään postausta ponin juhlinnasta. Niiiiiiiiiiiin harmi. Lievennystä voit hakea täältä: kaikki kilpailuesitykset. Elämys oli melkoinen livenä. Yhtään ponikuviota eivät osanneet ampua ilmaan.
Että ihan vinkkinä vaan kaikille ensi vuoden kilpailijoille!!! Yrittäkää tehdä nillä raketeillanne geeykkösiä, niin pääsette ponistien suosioon.

Mutta siitä sujuvasti päästään fiilistelemään kesää:


Baby Firefly länsirannikolla


Tätä kustomia en muistaakseni koskaan esitellytkään. Oli varmaan niin paha kaamosmasennus tai joku muu mielivaje menossa talvella, jolloin väkersin tämän serkulleni joululahjaksi. Tuosta harjasta tuli herkukas. Otin vaikutteita geekolmosista, joilla näkee tämäntyyppisiä värjäyksiä. Kesäkaverina rootattu Shaggy.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Peilipalloponi

Ponikorjaamon naiset ovat tuotteliaita ja taiteellisia.
Eekoo otti käsittelyyn kämäisen Majestyn, tuhosi parit peilipallot ja tässä tulos:



Aluksi vierastin ponin karvattomuutta/silmättömyyttä, mutta sehän vain lisää tämän patsasmaisuutta. On tämä melkoinen disco-poni. Jänskää on, että poni on yllättävän painava. 
Tykkään. 


ps. Aikaisempaan postaukseeni oli tullut linkki (ainakin minulle) uuteen poniblogiin.
Klikkaa kohti MinnaV:een Keräilijän elämää.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Myydään ponilauma

Tänään lähtee ponia myyntiin. Tiedän, että näistä saisin enemmän, jos viitsisin myydä ne erikseen esim. huutiksessa, mutta en aio nähdä sitä vaivaa. Siispä pistän tiskiin koko lauman kerralla. Helmenä MOC Sunspot. Osa poneista on avattu ja metalliprikka vaihdettu. Kaikki ovat ilman ruostetahroja eikä syöpääkään ole.

PONIT ON NYT MYYTY. Kiitos kaikille kiinnostuneille.



Sunspotin paketti on avattu, mutta niitattu takaisin kiinni. Turvan ympärillä on edelleen tehtaan jäljiltä muoviluiska, joten ponilla ei ole leikitty. Harjakset ovat (harvinaista kyllä) edelleen vaaleanpunaiset, joten poni on täydellisen mint. Paketti on ottanut hittiä ja on paikoitellen taipunut ja kupla kurtussa, mutta on siitä huolimatta ihanan 80-lukulainen.




Rosette: karvat karheat, keho ja symbolit kunnossa, nätti tamma, hyllykelpoinen
Piña Colada: hyvä kunto, karheutta hännässä, harja sileä, maalaukset kunnossa
Little Flitter: siivetön, harjakset huonot, pientä pintalikaa
Baby Cuddles: baittikamaa, harjasta puuttuu plugeja, turvassa lommoja samoin vasemmassa etujalassa









Sports Time: harjakset sileät, mutta leikellyt, maalaukset kunnossa, häntäprikka vaihdettu muoviseen, keho ehjä, nätti poni vaikka suoraan hyllyyn
Italy Minty: vaatii kunnostusta, maalauksissa kulumaa, silmissä ja suussa kynänjälkiä, harjakset ok
Nice N Spicy: harjakset haalistumattomat (harvinaista), mutta karheat, suussa silmässä ja poskessa tussiviiruja, symboleissa hieman kulumaa, muuten nätti
Sun Glider: siivetön, hyväkuntoinen, harja ihanan sileä ja pitkä, hännässä pientä karheutta, maalaukset kunnossa ja muutenkin kaunis poni. 
Baby Pink Sunsparkle G3: hyväkuntoinen, jalanpohjassa A-kirjain tussilla ja hännässä pientä karheutta





Kysy lisää, jos tulee jotain mieleen. Laitan tarvittaessa myös lisää kuvia.
Varaukset: mirkkupormestari (a) gmail.com

Nyt kannattaa olla nopea!  

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Blogipalkinto




Hiihaa! Ponilaatikko ja Ponihoitsu-blogit pistivät BonChavaljelle tulemaan palkinnon. K I I T O S.
Tehtävänä on jakaa se viidelle muulle bloggaajalle. Lisäksi säännöt kehoittavat toimimaan näin:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta tunnustuksen sait.
2. Anna tunnustus viidelle suosikkiblogillesi.
3. Kopioi post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla!

Tässä minun viisi suosikkiani:

1. Ihan kreisi meikkiblogi. Tämä nainen ehostaa itseään junassa ja silti jälki on tyrmäävää. 
Harrastuksiin kuuluu mm. elämä ja kaikki sen tuomat lieveilmiöt. 

2. Pitkätukka otti puikot käteen ja teki sukat. Ja toiset, ja kolmannet, meni naimisiin, hankki kissoja
ja soittaa bändissä. Niin, ja kirjoittaa blogia Puikot heilumaan. Onnittelut Ozzy!

3. Jiipeen olen palkinnut ennenkin, mutta minkäs sille voi kun on hyvä. Klip, klop!

4. Uusi urhea ponisti ansaitsee kannustusta! Onnittelut metkuilevalle Heidiponille!

5. Mutta katsokaas mitä tässä blogissa esitellään! Tyyppi tekee itse pehmoponeja! 
Se on palkinnon paikka MC Rainbow Saw.


torstai 30. elokuuta 2012

Yksi Seashell, kaksi Seashelliä

Jiipee meni löytämään kirppikseltä Italy Seashellin, josta intoutuneena pistin vertailun pystyyn.

Katsokaa ja oppikaa, mitä eroa on Honkkarilla ja Italylla!


 Tuo "Italy" näyttää ihan neulalla kirjoitetulta.


Harmaampi on Italy, sillä on siniset silmät ja pisamia. Honkkarilla on valkoinen laukki ja vihreät silmät.


Italy harja on vihreämpi. Tietääkö joku, onko vain haalistunut vai onko karva alunperinkin ollut eri väriä?




Symboleissa on selvät erot. Väri on eri sävyinen ja kuviot asettuvat eri kulmassa. 




Italyn pää vaikuttaa sirommalta. En kyllä osaa sanoa, onko se eri ponin pää kuin honkkarilla. Harjaa on Italylla kahdessa rivissä eteen asti, Honkkarilla toinen rivi hiipuu etutukalle tultaessa.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Löytöjä

Poniagenttitäti oli ahkeroinut. Pompin kuin iloinen pikkuponi tästä löydöstä:


Olin juuri harmitellut edellisen Ringlet-ponini huonoa kuntoa. Siinä oli neonspotteja ja karvat kehnot. Kesäkyläilyllä tätskä ojensi minulle tämän ihanuuden.Juhhei ja iiiiihahaaa! Near mint-kuntoinen upgreidaus. Karvojen pinkit raidatkin ovat tallella. Pieni pintaputsaus riitti. Onnellisuus!



Lisäksi laumaani liittyi nämä söpökkäät: Piña Colada, hyväkarvainen Bride ja Sun Glider. Kenelläkään ei ollut mittavia vahinkoja. Sun Gliderin harja on sileä ja täyspitkä. Pitäisi ottaa parempi foto pesulakäynnin jälkeen.
En ole ennen nähnyt  Piña Coladaa livenä. Se on niiiiiiiiiiiiiiiiiin neonvärinen, että miltei silmät särkyy. Rohkea veto värjätä muutoin niin pastelliset ponit tällaisella shokkivärityksellä.



Myös äidin kanssa kirppiksellä käynti tuotti tulosta. Muodostimme tehokkaan ponipartion. Minä tutkailin omaa käytävää ja äiti omaansa. Ja sitten hän huikkasi: "tuus kattoo! hasbro! täällä!" Nelistin etukenossa aarteen luokse ja siellä nökötti Nurse Loveheart laineikkailla karvoituksilla varustettuna. Harjakset silkkiset ja täyspitkät, maalaukset kunnossa. Harmiksi tosin päähine puuttuu ja symboli on päästänyt piilossa olevat kuvat pintaan. Mutta tämä on todella suloinen poni. Turkoosin ja vispipuuron värit sopivat nätisti yhteen.

On muuten hauska yhteensattuma, että nurset on mainittu lähiaikoina kahdessa muussakin blogissa: Ponihoitsu odottelee postissa omaa Loveheartia ja Ponilaatikossa on juuri kustomoitu uusi upea hoitsu.

Samaiselta kirppikseltä löysin Wondermint-ponskun. Hieman uumoilin, että otanko vai jätänkö, mutta onneksi otin. Siinä on niin raikkaat värit ja sekin on hyvässä kunnossa. Geekolmosissa tykkään kun harjoja on raidoiteltu niin onnistuneesti, mutta symbolin yksipuolisuutta en ihan tajua. Ponia ei oikein voi pitää esillä muutakuin tällä yhdellä kyljellä.
Miksi muuten kolmosilla on magneetti kavion pohjassa? Onko sillä jotain merkitystä leikkien/oheistavaroiden kannalta? Kun tuskin niitä on jääkaapin oveenkaan tarkoitettu...

tiistai 21. elokuuta 2012

Jiipee teki ponin


Jiipee teki siskontytöstään ponin ja käytti roottaukseen tytön hiuksia. Hieman hmmm...jännähköö.
Lue koko tarina täältä.

lauantai 18. elokuuta 2012

Kunnostusta ja kustomi kaverille

Erään ponilotin mukana tuli suloinen, mutta karvaton ja textmarkerilla tuhrittu Shoreline. Niinpä päätin antaa sille uuden elämän. Maalasin tussit piiloon ja koristelin ponin serkkuni harrastuksiin liittyvillä kuvioilla. Hän harrastaa neulomista ja Puro-lanka on yksi lemppareista, siksipä käytin sitä harjaksiin. Tämä pikku emäntä on niin söpö, että en meinannut raaskia luopua siitä. Poni kuitenkin pääsi rakastavaan ja sitä arvostavaan kotiin.




Kaveri löysi nämä ressukat kirppikseltä ja toi ne BC:n Ponikorjaamolle. 


Baby Glory sai uuden hännän ja fimosta tehdyn sarven, Mintulle ja Sherbetille korjailin maaleja. Sherbet kulki pitkään vanhoilla harjaksilla, mutta lopulta roottasin sen kokonaan uusiksi. Kyllä kannatti! Onhan tuo aivan eri näköinen nyt. 

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Uusia poniblogeja ja lisää BC:n lukijoita.

Tämä tarra oli liimattu junassa seinään. Melkoinen tekele. :)


Tervetuloa uudet lukijat! Sitten kun napsahtaa 40:n lukijan raja rikki, pidetään arpajaiset. Löysin Prismasta jotain todella söpöä ja ponimaista palkinnoksi.


Ja ihanuus! Uusia ponibloggaajia, jotka löysin vasta eilen. Tervetuloa virtuaaliseen poniyhteisöön:
Heidiponinmetkut
Ponihoitsu
Pony beautifying
MC Rainbow Saw

Käykääpä katsomassa.

Jos sinulla on poniblogi, niin nyt saa mainostaa. Laita kommenttiin linkki poniblogiisi, niin saatat saada uusia lukijoita. Klip, klop, poni on pop!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Poniagentti hommissa

Heinäkuussa sain serkultani viestin ja kuvan:


"Mökin ponisaldo. Mitä luulet, kustomoitko? Ei oo ihan GT. Vai mikäs se aitousponi oli? Lähdetään kaupungille, niin voin katsoo löydänkö kirppareilta."

 Laitoin lyhyesti "geeteen" tunnistusmerkit ja vastaus oli:

"Ok, meen metsästämään kaviomerkittyjä geeteitä. Heh."

Jonkin ajan kuluttua tuli puhelu:
"Täällä on vaan tällainen mansikkaponi, joka sulla taitaakin jo olla..."

IIII! Mansikkaponi! Mulle, mulle, mulle! Ai hyväkuntoinen?! Joo OTA SE!





Katsokaa miten hyvässä kunnossa. Laitan lisää fotoja, kunhan saan tämän ihanuuden käsiini. Tämä kuva tuli kännyllä, kun poni oli matkalla serkulleni. Huomattavasti fiinimpi yksilö, kuin tämän hetkinen Sugarberryni. Kiitos serkkusein!


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

15 päivän kuvahaaste: kuva ponista, josta en suostuisi ikinä luopumaan, päivä 9

Yksi tärkeimmistä poneista on tämä rokkarimiehelleni tekemä poni. Se teki kovan vaikutuksen häneen, joka yllättäen ei poneista niin kauheasti välitä. Mutta tämä näköiskappale pääsi asumaan mieheni työhuoneeseen.


Poni on saanut vaikutteita mm. Mötley Cruelta, Kissiltä ja Stryperiltä. 




Koristuksina meille merkityksellisiä sisäpiirin juttuja.