tiistai 31. toukokuuta 2011

Kunnostusta

Jokin aika sitten mietiskelin sitä, miten kyljistään lommoisen ponin saisi taas pulleaksi. Eipä se ollut vaikeaa kun hieman päätään vaivasi. Laitoin kuoppaisan Bow Tien keitettyyn veteen. Sen vielä lämpimänä ollessa tungin sisuksen täyteen kangasta ja upotin kylmään veteen. Tässä tulos:




Sparkler oli tullessaan nätti kuin nappi, kuten eilisestä postauksesta näette. Hännän juuressa tosin oli havaittavissa pientä ruostetta, joten häntäprikka vaihtoon. Hännän uudelleen asentamisessa on pikkuruinen nippuside aivan paras. Sen saa niin kireälle, ettei tarvitse pelätä jouhien karkailevan vaikka häntää voimalla harjailisikin.




Kaunistettu Kiss & Make Up. Osa tusseista jäi takajalkoihin, mutta harjakset sain nätiksi. Väriyhdistelmä on harvinaisen onnistunut. Oli ilo löytää näin harvoin nähty poni. Tätä poniahan ei myyty ollenkaan USAssa.


Kuten olen jo aikaisemminkin kertonut, niin tykkään parin viikon välein vaihtaa ponien paikkoja. Tässä on menossa lauman uudelleenjärjestäytyminen. Samalla pyyhitään pölyt ponihyllystä ja työpöydältäni, jossa loput poneista hengailee.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Sparkler

Oih. Niin on kaunis poni! Pitkään aikaan en osannut haluta tätä itselleni, kunnes löysin Flicristä onnistuneen otoksen. Aikani Sparkleria työpöytäni taustakuvana katselleena lähdin ebayhin ponijahtiin. Tamma oli hyvässä kunnossa, joten suuria toimenpiteitä ei tarvittu. Hilesymbolit olivat hieman haalistuneet, siispä sutaisin pintaan uudet. Häntäprikka kävi myös vaihdossa.


sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kirppislöytöjä!

Löytämisen riemu on hurja kun myytipöydällä, romppeiden keskellä nököttää ihka aito ja suhteellisen hyväkuntoinen Kiss & Make-Up poni! Siinä on pahoja tussin jälkiä, häntä on lyhennetty, pari etuharjasplugia puuttuu, silmissä on kulumaa, mutta silti: AITO MLP vain 50c! Huokaus miten pienestä voi ikäisekseen leikkisä aikuinen tulla onnelliseksi. Iiiiii. Ja toisessa pöydässä oli poni dvd. Herkkua.







lauantai 28. toukokuuta 2011

Tarrakirjat 2/2

Pilkoin nämä kahteen postaukseen, kun mielestäni liikaa kuvia per postaus on liikaa kuvia per postaus.



perjantai 27. toukokuuta 2011

Tarrakirjat 1/2

Voi jos näitä myytäisiin kaupassa niin ostaisin ihan tikkana kaikki-mulle-heti-tänne-nyt....




Tällä lomakkeella pystyi tilaamaan lisää tarroja. Maksuvälineenä POSTIMERKIT! Ihanan retroa.

torstai 26. toukokuuta 2011

Ponikirja

Tämä oli JP:n lapsuuden rakkain teos. Tämän takia Applejack on hänelle se ponien poni.



Sparkler ja Sprinkles. (Näiden ponien nimet menevät aina sekaisin tai sitten en osaa sanoa niitä ollenkaan.)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kaunistettu Minttu.

Tästä tuli juuri niin suloinen, kuin Minttu vaan voi olla. Vaihdoin hännän ja kohensin hieman meikkiä.



Kaulasauma jäi repsottamaan, kun en vielä tullut liimanneeksi sitä kiinni. Tykkään käännellä ponien paita, joten jätän lähes kaikki ilman liimoja.

Minttu on saanut uusia kavereita.

Kaikki Collectors Pose ponini

tiistai 24. toukokuuta 2011

Tex

Ja sitten ponilaumaan kirmasi ensimmäinen aikuinen ori, Tex. En ole ennen nähnyt oreja livenä, joten minulle oli yllätys miten suuri se on tammoihin verrattuna. Hyvä asiahan se on. Tämä on kaunis poju. Hyväkuntoinen, joten pelkkä kevyt pintapesu riitti. Kauniit värit ja hauskat nuo tuuheat vuohiskarvat.





Tex ihastui lauman hepsankeikkaan, vaikka yritin suositella sille Birthday Ponya... Ei ole hyvä jos molemmat ovat samaa väriä kun sitten varsa on salettiin kanssa keltainen. Mutta minkäs teet. Jotkut näistä pariutuvat itsekseen eikä sille voi mitään.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Lisää sarjiksia 2/2

Mun mielestä on niin söpöä, että lehdissä seikkailevat samat ponit kuin mitä meillä nököttää hyllyissämme. Onneksi eivät menneet piirtelemään mitään omia keksintöjään vaan käyttivät jo olemassa olevia ponskuja sankareina.





sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Lisää sarjiksia 1/2

JP:llä oli kolme MLP-lehteä, jotka kuvasin näin, että kukin seikkaileva poni itse esittelee aukeaman.





lauantai 21. toukokuuta 2011

JP:n poniaarteita!

Pyysin JP:ltä näitä lainaksi, että voin esitellä teille. Tämä eka on paras: SUNBEAM PONIRADIO! Tätä en ole nähnyt ennen missään.



Kirppislöytö

JP:n lapsuudesta peräisin oleva peltirasia. Oi.

Tämä Galaxy hihamerkki on kaunis! Ponipinssin poni on Peachy.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kaverit kävivät kylässä

Ponikaverini JP, joka on jo vahvasti tempautunut mukaan Ponikorjaamo-huumaan toi omia ponitavaroitaan näytille. Ensin esittelen kylään tulleen bonskut. Sinisilmäinen Italy Applejack (ebaysta) ja JP:n lapsenaTeneriffan matkalla saamansa ja hyvin pitämänsä Up Up And Away.


torstai 19. toukokuuta 2011

Ponisarjis

Tämän ostin kirppikseltä. Näitä on hauska selata ja bongata omia poneja.


Mikä poni on Lettipää? En löytänyt sen alkuperäistä nimeä.



Harvinaisen onnistuneita suomennoksia nimistä: Hattara, Tähdykkä, Kirsikka, Kuutamo, Persikka


Varjotar! Melkoinen suomennos.